Hei Anna,
pyysit toimivaa tortillalättyä ilman kotimaisia viljoja, maissia ja soijaa. Tein tänään yhden version ja myöhemmin opin, että myös kananmunat eivät ole käytössä perheessänne. Sinunhan on saatava sitä mitä toivot, joten tein yhteensä neljä eri taikinaa ja vihdoin sain aikaan tortillalätyn, joka pysyy hyvin kasassa, on taipuisa ja ei sisällä kananmunaa.
Näitä aineita tarvitset yhteen lättyyn:
- 1 dl durrajauhoja
- 8-9 rkl vettä
- 1 rkl oliivi-, rypsi- tai rapsiöljyä
- 1 tl psylliumia
Tee näin:
- Laita paistinpannu ja muut paistamiseen tarvittavat välineet kuten paistinlasta, paistin öljy ja lautanen valmiuteen hellalle.
- Mittaa kulhoon jauhot ja psyllium. Sekoita aineet hyvin keskenään.
- Lisää jauhoihin lämmintä vettä ruokalusikallinen kerrallaan sekoittaen koko ajan.
- Lisää taikinaan öljy ja jatka sekoittamista.
- Kun olet sekoittanut kaikki raaka-aineet, aloita taikinan vaivaaminen käsin. Kun huomaat, että taikina on kimmoisaa tee siitä pallo. Jos pallo tuntuu kuivalta, lisää hieman vettä.
- Muovaa pallosta käsillä painellen ensin ympyrän muotinen kakku ja jatka kaulimen avulla, kunnes saat kauniin ohuen tortillan.
- Kuumenna pannu ja lisää siihen teelusikallinen öljyä.
- Laita tortillalätty paistumaan.
- Paista ensimmäinen puoli ja käännä toinen puoli paistumaan.
- Nosta pannulta, suolaa ja mausta makusi mukaan. Suola laitetaan vasta valmiille lätylle, että se ei turhaan paistaessa kuivuta lättyä.
Tässä kuvia matkan varrelta:
Kerrohan mitä olit mieltä ja oikein rattoisia tortillahetkiä koko perheelle.
Terveisin, Helena