Kauan kauan sitten, kun olin 14-vuotias, lähdin Huttusten perheen kanssa Lontooseen. Tehtäväni oli hoitaa heidän neljää tyttöänsä sekä taloutta. Aika rohkeita olivat, kun ottivat niin nuoren likan töihin ja vielä ulkomaille. Vuosi oli yksi elämäni parhaita, sillä perhe oli ihana ja pääsin pois Suomesta! Lisäksi sain suoritettua ysi luokan tenttimällä. Perheen isä opetti minulle iltaisin…
Kategoria: HIIVATON
SADUN GLUTEENITTOMAT LAPPILAISET KAMPANISUT
Hei Satu, kiitos tuhannesti, että kerroit kokeilleesi uutta durrajauhoseosta lappilaisiin kampanisuihin ja kiitos niin ihanasta viestistäsi, joka siinä oli kuvan kera mukana. Kerroit, että durrajauhoseos toimi hyvin ja että nautit, kun taikina käyttäytyi kuin aikanaan vehnäjauhoista leipoessasi, ei tarttunut käsiin, oli helppo työstää ja valmis kampanen oli murea, mutta ei mureneva. Lisäksi hykersin ilosta, kun…
HANNELEN ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU
Tämä resepti on siskoni käsialaa ja kuuluu ehdottomasti tänne blogiini. Hannele on erittäin hyvä leipoja ja on tähän asti tehnyt kaiken vehnäjauhoilla. Katsokaas miten upean kakun hän teki durrajauhoseoksella. Kakkuun päälle hän teki kuorrutuksen, joka mukavasti jähmettyy jäähtyessään jääkaapissa. Meillä on molemmilla muistona lapsuudesta, että äitimme teki usein kuivakakkuihin tällaisen päällisen, joka kovettuu sopivasti, mutta…
TIETOA VIRTASALMEN VILJATUOTTEEN GLUTEENINTTOMASTA DURRAJAUHOSEOKSESTA
Rakkaat RuokaRajoitteiset, oikeastaan niin kauan kun olen ylläpitänyt RuokaRajoitteiset Face ryhmäämme ja tehnyt reseptejä teidän ja omaksi ilokseni on mielissämme muhinut mahtaisiko jossain vaiheessa syntyä kaupallinen jauhoseos, joka sopisi mahdollisimman monelle. Viime syksynä Raahen käyntini jälkeen vihdoin lupasin ryhmän jäsenille olla yhteydessä jauhojen valmistajiin, josko joku heistä kiinnostuisi meille sellaisen tuotteen tekemään. Raahessa nimittäin Langin…
TIETOA DURRAJAUHOSTA
Minulle on alkanut virrata kommentteja ja kysymyksiä durrasta. Alustukseksi kannattaa vilkaista aikaisempi artikkelini siitä miten ja miksi Virtasalmen Viljatuotteen Gluteeniton Durrajauhoseos kehitettiin. Durrajauho ja Durrajauhoseos ovat kaksi eri tuotetta. Durrajauho on puhtaasti täysjyvädurraa ja Virtasalmen Viljatuotteen kanssa yhteistyössä kehittämäni Durrajauhoseos sisältää myös perunaa, tapiokaa ja psylliumia. Näin durrajauoseos on yleisjauho gluteenittomaan, riisittömään ja maissittomaan leivontaan…
DURRATIIKERI- ALIAS LEIJONAKAKKU
Tiikerikakkureseptiä uudesta durrajauhoseoksesta on kyselty ja naputtelen sen teille, jotta pääsette kokeilemaan hetimmiten. Virtasalmen Viljatuotteen Gluteenittoman Durrajauhojen tuotekehityksessä on ollut mukana useita testimaistajia. Yksi heistä on Linsputti, joka ihastui seoksesta valmistettuun tiikerikakkuun. Nyt hän usein muistuttaa minua, että mummo, voitko taas tehdä leijonakakkua, siitä tämä kakku sai uuden nimensä. LEIJONALLA PITÄÄ OLLA HARJA Eilen illalla…
KEMPPAISTEN PERHEEN LUONNOSTAAN GLUTEENITTOMAT LETUT
Rakas Sini-tyttäreni, tällaisen puhelun soitit minulle alkuviikosta: ”Muistatko äiti, kun oltiin pieniä, niin teit meille niitä pyöreitä lettuja. Sain anopilta synttärilahjaksi lettupannun. Miten ne letut tehtiin ja voitko tehdä reseptin blogiisi”? Totta kai halusin ottaa tämän pyyntösi vastaan. Torstaina sain käytyä isolla kirkolla ja ostin lettupannun. En tiedä mihin se vanha jäi. Olin saanut sen…
FIUDEN KURPITSALEIPÄ
Tämä Fiialiisan kurpitsaleipä on huippuhieno, makoisa ja erittäin helppo tehdä. Aineet vain sekaisin, paisto ja leipä on valmis. Sisältää runsaasti kuituja ja on mahtava suutuntumaltaan. Kuvia miten leipä syntyi: