KEMPPAISTEN PERHEEN LUONNOSTAAN GLUTEENITTOMAT LETUT

on

Rakas Sini-tyttäreni,

tällaisen puhelun soitit minulle alkuviikosta:

”Muistatko äiti, kun oltiin pieniä, niin teit meille niitä pyöreitä lettuja. Sain anopilta synttärilahjaksi lettupannun. Miten ne letut tehtiin ja voitko tehdä reseptin blogiisi”?

Totta kai halusin ottaa tämän pyyntösi vastaan. Torstaina sain käytyä isolla kirkolla ja ostin lettupannun. En tiedä mihin se vanha jäi. Olin saanut sen isäsi äidiltä ja se jäi näiden muuttojen välillä jonnekin matkan varrelle.

Muutaman päivän olen ollut tekemässä pyytämääsi reseptiä, mutta työkiireet ja eilen koko mökin siivous vei iltaan asti. Mutta tänään on hyvä lettupäivä, joten lähdin kaivelemaan muistini kätköistä sitä teidän lapsuuden aikaista reseptiä.

Maistellessani valmiita lettuja en voinut uskoa, että olen unohtanut tehdä näitä sinun ja siskosi lapsille. Onneksi sinä nyt jatkat perintöä ja pyöräyttelet näitä heille.

Respepti on nopea ja helppo tehdä, jos vain sinulla on Nalle-riisipuuron jämiä. Tänään tein puuron aamupalaksi ja jouduin jäähdyttelemään sitä ennen kuin pääsin letuntekopuuhiin. Eli näissä käytettävän puuron voi kyllä tehdä ihan lettuja varten, mutta on tärkeeää antaa sen jäähtyä ennen kananmunan lisäämistä.

En tiedä muistatko, mutta syy miksi aloin näitä tekemään oli, että vuosina 94 – 95 minulle selvisi, että olen kaikille kotimaisille viljoille allerginen, Jouduin miettimään mitä ihmettä teen makean nälkään. Kaupasta ei löytynyt mitään valmista, joka olisi sopinut minulle.

Olimme päättäneet, että meidän viisihenkinen perhe syö ihan sitä samaa mitä minäkin. Erillisiä ruokia ei tehty, sillä muuten meidän ruuhkavuosiperhe olisi ajautunut aikapulaan ja kriisiin. Sinä elät nyt näitä ruuhkavuosia ja sinulla on ihan yhtä suuri perhe kuin meillä silloin aikoinaan.

Muistat ehkä senkin, että lettuja paistettiin harva se päivä ja niin pajon, että niistä syntyi runo. Sinä tiedät, että runoja on kokonainen kirja ja että lapsena luulitte, että runoilija on tunnettu henkilö. Niin ei suinkaan ollut, vaan runot putkahtelivat päähäni ja minulla oli aina tuhannen kiire taltioida ne siihen naapurin Jaanan tekemään kankailla päällystettyyn kovakantiseen vihkoon.

LAISKAN ÄIDIN LETTUKESTIT

Laiska äiti lettuja paistaa.

Laiskat lapset niitä nyt maistaa.

Hilloa päälle monta kiloa

Siitä on lapsille pajon iloa.

CocaCola kupissa poreillee.

Lapset ne sohvalla oleilee.

Lopuksi lauletaan yhdessä laulu.

Hillossa naamataulu.

Ehkä se runokirjakin pitäisi joskus vielä julkaista. On siellä unelmien joukossa, kuin myös reseptikirjakin. Tai sitten alan latomaan niitä tänne blogiini, aivan kuten reseptejä.

Okei, sinä varmasti jo ajattelet, että lopeta äiti höpöttäminen ja mene asiaan, joten tässäpä kaipaamasi resepti. Mikäli teet näitä rautapannulla, niin käännä varovasti. Nämä kääntyy parhaiten silikonisella paiston kestävällä nuolijalla. Mitä paksumpi puuro, sitä jämäkämmät letut. Ovat parhaita lämpimänä.

Rakkain terveisin,

Helena-äiti

KEMPPAISTEN PERHEEN LUONNOSTAAN GLUTEENITTOMAT PYÖREÄT LETUT

Resepti: Helena Kemppainen

Reseptistä syntyy 8 kpl pyöreitä lettupannulla tehtyjä lettuja.

Raaka-aineet:

  • 2 dl Nalle-riisihiutaleista maitoon keitettyä puuroa
  • 30 ml sokeria
  • 2 ml suolaa
  • 1 kananmuna

Valmistusohje:

  1. Keitä Nalle-riisipuuro paketissa olevan ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Tein ohjeen mukaan 5 dl puuroa ja käytin nesteenä maitoa. Söin osan puurosta aamupalaksi ja jätin 2 dl jäähtymään lettuja varten. Voit tehdä näitä lettuja myös riisipuuron jämistä, mutta silloin letun koostumus voi olla erilainen. Mitä paksumpi puuro, sitä jämäkämmät letut. Alkuperäiset ovat vaihdelleet puuron koostumuksen mukaan.
  2. Lisää jäähtyneeseen puuroon sokeri, suola ja kananmuna ja vatkaa sekaisin.
  3. Laita paistinpannu kuumenemaan ja lisää pannun jokaiseen pyörylään voita. Kun voi on sulanut ja alkaa hieman ruskistua, laita n. 2 rkl taikinaa kuhunkin koloon. Paista molemmin puolin, kunnes kauniin ruskea. Letut on kaikista helpoin käänätää käyttäen kuumuuden kestävää silikoninuolijaa.
  4. Nauti heti lämpimänä haluamiesi lisukkeiden kera.

Kuvia miten letut syntyvät:

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s