Kauan kauan sitten, kun olin 14-vuotias, lähdin Huttusten perheen kanssa Lontooseen. Tehtäväni oli hoitaa heidän neljää tyttöänsä sekä taloutta. Aika rohkeita olivat, kun ottivat niin nuoren likan töihin ja vielä ulkomaille. Vuosi oli yksi elämäni parhaita, sillä perhe oli ihana ja pääsin pois Suomesta! Lisäksi sain suoritettua ysi luokan tenttimällä. Perheen isä opetti minulle iltaisin…
Avainsana: MAISSITON
GLUTEENITON, MAISSITON JA RIISITÖN PIZZA
Tämän pikapizzataikinan tekemiseen kuluu aikaa ehkä noin 5 minuuttia, jos olet nopea liikkeinen, ei sitäkään. Päälle kun lasketaan pellille levittely, lämpimässä kohttaminen ja uunissa paisto, kuluu aikaa ehkä noin tunti ja pääset nauttimaan herkullisesta, nopeasta ja helposta perjantai-illan herkusta. Taikina on luonnostaan gluteeniton, maissiton ja riisitön, joten sopii useimmille allergisille. Toki raaka-aineisiin kuuluu turkkilainen jogurtti,…
TIETOA VIRTASALMEN VILJATUOTTEEN GLUTEENINTTOMASTA DURRAJAUHOSEOKSESTA
Rakkaat RuokaRajoitteiset, oikeastaan niin kauan kun olen ylläpitänyt RuokaRajoitteiset Face ryhmäämme ja tehnyt reseptejä teidän ja omaksi ilokseni on mielissämme muhinut mahtaisiko jossain vaiheessa syntyä kaupallinen jauhoseos, joka sopisi mahdollisimman monelle. Viime syksynä Raahen käyntini jälkeen vihdoin lupasin ryhmän jäsenille olla yhteydessä jauhojen valmistajiin, josko joku heistä kiinnostuisi meille sellaisen tuotteen tekemään. Raahessa nimittäin Langin…
TIETOA DURRAJAUHOSTA
Minulle on alkanut virrata kommentteja ja kysymyksiä durrasta. Alustukseksi kannattaa vilkaista aikaisempi artikkelini siitä miten ja miksi Virtasalmen Viljatuotteen Gluteeniton Durrajauhoseos kehitettiin. Durrajauho ja Durrajauhoseos ovat kaksi eri tuotetta. Durrajauho on puhtaasti täysjyvädurraa ja Virtasalmen Viljatuotteen kanssa yhteistyössä kehittämäni Durrajauhoseos sisältää myös perunaa, tapiokaa ja psylliumia. Näin durrajauoseos on yleisjauho gluteenittomaan, riisittömään ja maissittomaan leivontaan…
LUONNOSTAAN GLUTEENITON, MAISSITON JA RIISITÖN DURRAJAUHOSEOS – Kuinka se syntyi ja miksi?
Maissiallergia tai muuten maissin välttäminen voi olla haastava rasti, sillä raaka-ainetta käytetään hyvin moneen tuotteeseen. Niinkin arkisista ja yllättävistä tuotteista sitä löytyy kuten leivinjauheesta! Lupasin viime vuonna RuokaRajoitteiset Facebook ryhmässämme, että lähden selvittämään löytäisinkö yhteistyökumppanin, jonka kanssa voisimme suunnitella maissittoman ja luonnostaan gluteenittoman jauhoseoksen. Sellaisen, jota maissiallergiset voisivat käyttää leivonnassa sekä ruoanlaitossa vehnäjauhojen sijaan. Nyt…
GLUTEENITTOMAT RUNEBERGIN TORTUT
Runebergin tortusta on varmasti lukematon määrä erilaisia versioita ja niitä kaikkia yhdistää muoto sekä mantelin sekä punssin taikka rommin maku. En ole mantelin vuoksi koskaan tätä herkkua saanut maistaa. Lapsuudessani nämä olivat köyhän perheen tyttärelle saavuttamattomissa ja myöhemmin manteliallergian vuoksi en ole niitä uskaltanut maistaa. Tältä ne näyttävät kaupan hyllyltä ostettuna ja perinteisin raaka-ainein valmistettuina….
LUONTAISESTI GLUTEENITON STRUDEL, KEVÄTKÄÄRYLE JA FILOTAIKINA
Hei Salla, olin kuolannut Pinterestissä pari viikkoa omenastrudeleiden kuvia sekä reseptejä. Sitten sain RuokaRajoitteiset ryhmässämme sinulta haasteen ja pyynnön tehdä luontaisesti gluteenittoman filotaikinan. Se oli potku tähän kokeiluuni. Tässä yhdistäisin sekä sinun toiveesi, että oman mielitekoni. Kiitos sinulle, onnistuin saamaan aikaan makoisan strudelin. Strudelit ovat parhaimmillaan heti lämpimänä. Jätin yhden pöydälle yöksi, sillä halusin nähdä…
LUONTAISESTI GLUTEENITON PULLA NRO. 1, (HELENAN TAIKATAIKINA)
Olen aivan onnesta mykkyräinen ja leijaillut viimeisen tunnin ajan pullataivaassa. Miksi? Yli kahteenkymmeneen vuoteen en ole saanut vaivata pullataikinaa, sillä kaikki gluteenittomat pullareseptit (aikaisemmat omani ja muiden) vannovat sen varaan, että taikinan tulee olla löysää mössöä. Taikinan kosteusprosentti kaksinkertainen verrattuna vehnätaikinaan. Miksi? Koska gluteenittomassa taikinassa ei ole gluteenia ja verkostoa, joka sitoo hiivan kehittämän kaasun…