Tämä resepti on siskoni käsialaa ja kuuluu ehdottomasti tänne blogiini. Hannele on erittäin hyvä leipoja ja on tähän asti tehnyt kaiken vehnäjauhoilla. Katsokaas miten upean kakun hän teki durrajauhoseoksella.


Kakkuun päälle hän teki kuorrutuksen, joka mukavasti jähmettyy jäähtyessään jääkaapissa. Meillä on molemmilla muistona lapsuudesta, että äitimme teki usein kuivakakkuihin tällaisen päällisen, joka kovettuu sopivasti, mutta sulaa suussa.
Hieman taustaa miksi siskoni on nyt innostunut leipomaan tätä ja muutakin luonnostaan gluteenitonta:
Hannele kuului durrajauhoprojektissamme testiryhmään, joka maisteli ja arvioi jauhoseoksella tehtyjä leivonnaisia. Halusin hänet ryhmään, koska hän on aina sanonut todella rehellisesti mitä on mistäkin gluteenittomasta leivonnaisesta mieltä. Hän on niin sanottu ”tavis” ja pystyy syömään kaikkea, joten muistaa ja tietää hyvin miltä vehnäleivonnaiset maistuu, on suutuntumaltaan, sekä millaista niillä on leipoa.
Hannele huomasi, ollessaan meillä kylässä useita öitä, että hänen vatsansa ei turvottanut kuten yleensä. Hän mietti voisiko johtua siitä, kun meillä kaikki syötävä on luonnostaan gluteenitonta ja juuri silloin testileivoin tällä uudella yhteistyössä Virtasalmen Viljatuotteen kanssa kehitetyllä jauhoseoksella.
Heti, kun jauhot tulivat verkkokauppaan, oli Hannele ensimmäisiä tilaajia, paketteja hän tilasi peräti kuusi kappaletta. Minä olin tietenkin todella iloinen, sillä en olisi ikinä uskonut, että siskoni leipoo gluteenitonta, maissitonta ja riisitöntä!
Minusta tämä kuva on jotenkin historiallinen ja hauska.

Paketit kävi tarkistamassa heidän kissansa, olihan tuoksu uusi ja ihmeellinen.

Nyt siskoni on kokeillut jo useampaa reseptiäni ja mikä ihaninta hän on alkanut tehdä uusia omia reseptejään vaihtaen vehnäjauhoresepteistä jauhot durrajauhoseokseen suhteessa 1:1.
Arabialainen maustekakku on ollut hänen suuri lempparinsa ja nyt tämä resepti on jaossa kaikille muille sitä himoaville.
Siskoni sanoin ”uskomatonta, mutta tämä on parempaa, kuin vehnäjauhoilla leivottu”.
Arabialainen maustekakku on uskoakseni monelle tuttu, mutta varmasti ei löydy montaa henkilöä tältä planeetalta, joka on saanut sitä luonnostaan gluteenittomana, maissittomana ja riisittömänä!
Hannele vaihtoi tähän kakkuun jauhot ja nesteen. Koska hän ei pidä tummasta kaakaosta, käytti hän vaaleaa kaakaota. Sinä voit valita omien rajoitteittesi mukaisen mausteyhdistelmän.
Alkujaan reseptissä on maito nesteenä, mutta siskoni mielestä paremmin sopi turkkilainen jogurtti. Olen samaa mieltä, sillä näin kakkuun tulee mehevyyttä sekä sopivasti hapan vivahde. Sopii erittäin hyvin durran, kanelin ja kuorrutteen kera.
Hannele lähettää terveiset kaikille ruokarajoitteisille ja toivoo, että ihan ”taviksetkin” innostuisivat kokeilemaan tätä arabialaista maustekakkua durrajauhoseoksella. Sen me molemmat voimme vakuuttaa, että jos tarjoat tätä kakkua vehnäjauhoista tehdyn verrokkinsa asemasta saattaa porukka äänestää rajoitteisen kakun paremmaksi.
HANNELEN ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU
Resepti: Hannele Turunen
Vuoka: noin 1.5 litraa
Raaka-aineet:
- 3 dl sokeria
- 3 kananmunaa
- 200 g sulatettua ja jäähdytettyä voita tai maidotonta margariinia
- 5 dl Virtasalmen Viljatuotteen Gluteenitonta Durrajauhoseosta
- 2.5 rkl Vaaleaa kaakaojauhetta, esimerkiksi Oboy
- 0.5 tl ruokasoodaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl kanelia
- 3/4 tl suolaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 dl turkkilaista jogurttia
Kuorrutukseen:
- 3 rkl pehmeää voita
- 3.5 dl tomusokeria
- 1 tl kanelia
- 1.5 rkl kuumaa kahvia
VALMISTUSOHJE:
- Sulata voi tai margariini ja anna jäähtyä.
- Vaahdota kananmuna ja sokeri kunnes pystyt muotoilemaan vaahdon pinnalle hetkeksi pysyvän kuvion.
- Sekoita keskenään kuivat aineet.
- Lisää turkkilainen jogurtti rasvaan ja sekoita.
- Yhdistä märät ja kuivat aineet keskenään.
- Paista uunin keskitasolla 175 C asteisessa uunissa noin 1 tunti 20 minuuttia.
- Anna kakun jäähtyä ja kumoa lautaselle.
- Valmista kuorrutus yhdistämällä kuorrutteen raaka-aineet ja sekoita hyvin.
- Kuorruta jäähtynyt kakku ja laita se vetäytymään jääkaappiin noin tunniksi ja tarjoile.


Mitä laittais kun pitäisi olla vielä munatonkin.
TykkääTykkää
Tätä reseptiä en ole tehnyt munattomana, mutta voisit kokeilla kananmunan asemasta käyttää 1.5 dl omenasosetta. Lisää taikinaan myös 1 tl omenaviinietikkaa. Löydät lisää vinkkejä millä korvata kananmuna leivonnassa blogistani tämän linkin takaa https://helenakemppainen.com/2016/11/26/milla-korvaan-kananmunan-leivonnassa/.
TykkääTykkää