LUONNOSTAAN GLUTEENITON, MAISSITON JA RIISITÖN DURRAJAUHOSEOS – Kuinka se syntyi ja miksi?

on

Maissiallergia tai muuten maissin välttäminen voi olla haastava rasti, sillä raaka-ainetta käytetään hyvin moneen tuotteeseen. Niinkin arkisista ja yllättävistä tuotteista sitä löytyy kuten leivinjauheesta!

Lupasin viime vuonna RuokaRajoitteiset Facebook ryhmässämme, että lähden selvittämään löytäisinkö yhteistyökumppanin, jonka kanssa voisimme suunnitella maissittoman ja luonnostaan gluteenittoman jauhoseoksen. Sellaisen, jota maissiallergiset voisivat käyttää leivonnassa sekä ruoanlaitossa vehnäjauhojen sijaan. Nyt sitä saa!

Yhteistyökumppani löytyi Suomesta. Virtasalmen Viljatuotteen tuotekehityspäällikkö Sari Karjalainen oli kiinnostunut auttamaan meitä ruokarajoitteisia.

Kun lähdimme asiaa työstämään kerroin, että voi kun Suomesta saisi durraa, sillä se olisi todella hyvä raaka-aine jauhoseokseen. Lisäksi jos vielä voitaisiin tehdä seos siten, että siinä ei olisi riisiä, saataisiin myös riisiallergisille apuja. Riisiäkin tahtoo olla melkein jokaisessa gluteenittomassa tuotteessa.

Unelmista voi tulla totta ja aina kannattaa avata suunsa, sillä sattumoisin heiltä löytyi testierä durrajauhoja. Durraa, durraa, durraa, huusin hurraa!

Durra on ollut poissa Suomen kaupoista siitä asti, kun Risenta lähti markkinoilta. Kaipasin sitä suuresti, koska se on lempiviljani, sillä maku on niin lähellä vehnää kuin voi olla joku muu viljalaji. Nyt olisi saatavilla durraa myös taikataikinaani, en oikein voinut uskoa miten hyvä mäihä kävi, kun sitä heidän hoivistaan löytyi.

Riisitön, maissiton ja luonnostaan gluteeniton durrajauhoseos on nyt saatavilla Suomessa

Yhteistyömme on johtanut siihen, että tänään 3.3.2023 Virtasalmen Viljatuotteen nettikaupasta saa sekä puhdasta täysjyvädurraa,

että kehittämäämme durrajauhoseosta.

Seos toimii loistavana vehnäjauhojen korvikkeena. Voit hyvin arvata, rakas ruokarajoitteinen kanssakulkijani, että tästä seuraa blogiini uusia reseptejä, joissa ei ole kotimaisia viljoja, maissia taikka riisiä.

Jauhoseoksessa on durraa, tapiokatärkkelystä, perunatärkkelystä ja psylliumia. Jauhoseos on kuitupitoinen ja sen erikoisominaisuuksia ovat:

  • 100 % gluteeniton, kotimaiset viljaton, maissiton ja riisitön
  • Mieto maku ja pehmeä koostumus, testanneet mieltävät vehnän mauksi
  • Erittäin hyvät leivontaominaisuudet, ei tartu helposti pöytään leivottaessa
  • Vaalean beige väri
  • Voit käyttää vehnäleivonnaisiin suunniteltuja reseptejä noin 1:1 tai seosta menee hieman vähemmän kuin vehnäjauhoja. Leipominen on nopeaa, sillä ei tarvitse erikseen etsiä sopivaa reseptiä. Pääset eroon löysistä taikinoista ja sinulla on sama leipomisen ilo kuin vehnäjauhoilla leivonnassa, saat vaivata taikinaa myös pöydällä ja käsin.
  • Sisältää enemmän kuituja kuin suurin osa gluteenittomista jauhoseoksista, noin 8%
  • Ei sisällä teollisia apuaineita
  • Kestää kuumaa lämpötilaa, joten leivonnaiset eivät pala herkästi. Paistaessa pinta jää mukavan rapeaksi.
  • Laaja sopivuus kuten vehnäjauhoilla:  kakut, keksit, leivät, pullat, muffinit, tortut, pasteijat piparit, letut, lehti- ja voitaikinat, naan ja jowar rotileivät, tortillat, sämpylät, pitat jne.
  • Sopii erinomaisesti pohjaksi leipiin sekä sämpylöihin, joihin voi lisätä mm. Virtasalmen muita jauhoja sekä hiutaleita. Erinomainen teffin, pellavasiementen sekä tattarin seuraksi.

Tulossa reseptivihko

Virtasalmen Viljatuotteen kanssa olemme tämän projektin aikana työstäneet kasan reseptejä ja tulossa on reseptivihko, joka on saatavana heidän kauttaan. Vihkon kaikki reseptit ovat luonnostaan gluteenittomia, maissittomia ja riisittömiä. Mukana on muutama vegaani resepti, sillä huomasin matkan varrella kuinka hyvin uusi duurrajauhoseos toimii vegaanissa leivonnassa. Durrajauhoseospaketin kyljessä komeilee vegaani churroreseptini sekä durrajauhopaketissa vegaani jowar roti. Jowar rotin voit tehdä myös durrajauhoseoksella ja resepti onkin tulossa myöhemmin.

Haluan vielä erikseen kiittää Virtasalmen Viljatuotetta, että he uskoivat unelmaamme ja nopealla aikataululla toivat markkinoille tämän kovasti kaivatun durrajauhon sekä yhdessä kehittämämme durrajauhoseoksen.

Kuten tuossa jo aiemmin hehkutin, Durrajauhoja ja durrajauhoseosta voit tilata Virtasalmen Viljatuotteen nettikaupasta.

Täällä blogissani ensimmäisenä julkaisen durrajauhoseoksella tehdyn täytekakkureseptin, josta kaksi eri testiryhmää ei millään uskonut, että on gluteeniton.

Yritän olla aktiivinen lähiaikoina naputellen tekstiä durrasta sekä durrajauhoseoksesta sekä julkaista uusia maukkaita reseptejä.

Iloisin ja Durrajauhoisin terveisin,

Helena

GLUTEENITON, MAISSITON JA RIISITÖN TÄYTEKAKKUPOHJA DURRAJAUHOSEOKSELLA

Resepti: Helena Kemppainen

Raaka-Aineet:

  • 5 huoneenlämpöistä kananmunaa
  • 3 dl hienoa sokeria
  • 2 dl Virtasalmen Viljatuotteen Durrajauhoseosta
  • 0.75 dl perunatärkkelystä
  • 0.5 tl leivinjauhetta
  • Vaniljasokeria maun mukaan

Valmistusohje:

  1. Esilämmitä uuni 180 C asteeseen.
  2. Voitele ja jauhota silikoninen kakkuvuoka kevyesti tai vuoraa perinteinen kakkuvuoka leivinpaperilla. Voit paistaaa kakkupohjan myös leivinpaperin päällä uunipellillä. Silloin vähennä paistoaikaa noin 15 minuuttiin.
  3. Sekoita perunajauhot, leivinjauhe sekä durrajauhoseos yhteen.
  4. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmis, kun pystyt piirtämään kohokuvion taikinan pinnalle ja se pysyy siinä muutaman sekunnin.
  5. Sekoita jauhot taikinaan erittäin kevyesti. Älä vatkaa, muuten rikot kananmunavaahdossa olevat ilmakuplat.
  6. Kaada seos kakkuvuokaan ja paista 180 C asteessa noin 35-40 minuuttia.
  7. Anna jäähtyä ja liuta veitsellä varovasti kakun ja vuoan reunojen välistä. Näin kakku irtoaa vuoasta vaivatta.
  8. Kumoa kakku ja leikkaa kahteen tai kolmeen osaan.
  9. Kostuta ja täytä mieleisillä täytteillä. Alla olevan kakun olen jakanut kolmeen osaan ja täyttänyt vadelmahillolla, kermavaahdolla, mangososeella, pensasmustikoilla, vadelmilla sekä mansikoilla. Kakun kostuttamiseen käytin maitoa.

Yllä olevassa kuvassa on perinteinen irtovuoka, joka on vuorattu leivinpaperilla. Voit käyttää myös silikonista vuokaa, jossa alla oleva sydämen muotoinen kakku on paistettu.

6 Comments Lisää omasi

  1. Sinikka Kosunen sanoo:

    Kiitos Helena 💗 hienoa

    Tykkää

    1. Helena sanoo:

      Kiitos sinulle palautteesta. Olen niin onnellinen, että tämä onnistui! ❤️

      Tykkää

    2. Leena Järvenpää sanoo:

      Tilasin durrajauhoja Virtasalmen viljatuotteelta ja ne tuli tänään. Nyt teen churroja pakkauksen ohjeen mukaan..

      Miten saan sinun sivut ja julkaisut mulle näkymään että pääsisin leipomaan kunnon glut. Pullia.

      Yst terv Leena

      Tykkää

      1. Helena sanoo:

        Miten sivut sinulle näkyvät? Sivustoni löytyy osoitteesta helenakemppainen.com

        Tykkää

  2. Minna sanoo:

    Ihana uutinen, Helena!!
    Määrätyille viljoille allergisena olen iloinen siitä, että tämän tuotteen myötä pääsen helpommin käyttämään suvun vanhoja luottoreseptejä !!

    Seuraan suurella mielenkiinnolla ” kokeilujasi ❤

    Tykkää

    1. Helena sanoo:

      Aivan mahtavaa! Nyt pääsee todellakin kokeilemaan kaikkia vehnäreseptejä. Kuulen mieluusti mitä ihanaa sukusi kätköistä löytyy 😋.

      Tykkää

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.