Ihostani kirjoittaminen ei ole yhtä helppoa, kuin reseptien teko. Saati sitten kuvien lataaminen tänne verkkoon. Reseptit eivät satu, ne eivät ole salaperäisiä ja niitä on helppo ymmärtää. Atooppinen iho sattuu, kutiaa, pistelee ja kiristää. Tältä se näyttää tulehtuneessa vaiheessa.

On vaikea usein huomata mistä se ärtyy ja mikä riivattu saa sen tulehtumaan pahoin. Epäilyn alle joutuvat ruoka-aineet, luonto, kemikaalit, rakennukset, materialait, maalit, meikit, petivaatteet ja jopa oman miehen eritteet. Sitä yrittää kaikin keinoin päästä jäljille mistä kaikki johtuu!!!
Viime syksynä lähtiessäni Singaporen työkeikalle, joka kesti lähes viisi kuukautta, oli tilanne ihoni kohdalla kohtalaisessa kunnossa. Pieniä allergiaoireita ja ihon punoittamista oli havaittavissa.
Olin edellisenä vuotena jättänyt ruokavaliostani pois uusia allergisoivia aineita kuten maissi, hirssi, kurpitsansiemen, ciansiemen ja erityisesti soija, joka oli aiheuttanut minulle muutaman erittäin rajun allergiareaktion. Lisäksi vältin homeenestoaineita sekä kemikaaleja, joiden olin huomannut ärsyttävän ihoa ja saavan aikaan voimakkaita allergiareaktioita.
Nämä ”uutuudet” tulivat lisänä jo laajaan allergiakirjoon ja näin lista on lähes 40 ruoka-ainetta, lateksi, siitepölyt, huonepöly, homeet, useat eläimet, joista hevonen erittäin voimakas, jolle olen allerginen. Toisille aineille olen vakavasti allerginen ja toiset ovat lievempiä.
Tämä kuva on otettu tammikuussa 2017, kun ihon tilanne oli hyvä. Olimme muuttaneet muutama kuukausi sitten omakotitalosta vastavalmistuneeseen kerrostaloon. Käytössä oli talven aikana Ufox-ilmankostutin, joka helpottaa ihon hilseilyä.

Kävimme 2018 maaliskuussa Dominikaanisessa tasavallassa ja siihen heti perään Mallorcalla. Iho voi hyvin, aurinko ja ilmastot täydellisiä iholleni. Pidin matkoilla erittäin tarkkaa ruokavaliota ja välitin allergeeneja. Pari muutakin matkaa siihen syksyyn mennessä ja ei vaikeuksia ihon kanssa.
Lähdin työkeikalle Singaporeen syyskuussa 2018. Heti pian sain virtsarakontulehduksen, joka ei ottanut parantuakseen ja söin kolme eri antibioottikuuria tähän tulehdukseen. Kävin lääkärissä sekä Suomessa, että Singaporessa.
En ole tätä kirjoittaessani varma onko näillä antibioottikuureilla mitään tekemistä ihoni ongelmien kanssa, mutta kuurien jälkeen alkoi iholle ilmestyä punertavia läiskiä, jotka pahenivat ihon hikoillessa. Lisäksi ihoon kutinan aikana alkoi ilmestyä urtikariaa ja paukamia. Iho meni rikki ja oli todella vaikea nukkua, heräilin tunnin välein aina lokakuulle 2018.
Taustaa vielä sen verran, että syyskuussa 2016 sain tietää, että minulla on mahdollisesti iktyoosis vulgaaris ja helmikuussa 2019 se varmistui, kun sain kuulla dna tulokset Allergia- ja ihosairaalassa käydessäni. Tällä käynnillä minulle kerrottiin, että pääsisin ihotautilääkärille ja minulle tulisi kutsu kotiin.
Odotin kutsua ja yritin hoitaa ihoa itse apteekista ostamallani hydrokortisonilla, Sibikortilla sekä perusvoiteilla kuten Abobase ja Repair.
Lokakuun alussa 2019 meni kuppi nurin, en jaksanut enää odottaa, vaan soitin HUSSIN Allergia sairaalaan. Olivat unohtaneet kutsun ja lupasivat heti korjata asian. Ihoni oli jo niin kipeä, että en halunnut enää odottaa päivääkään ja otin yhteyttä yksityiseen Ihosairaalaan, johon sainkin pikaisen ajan.
Alla kuvia ihostani ennen yksityisessä Ihosairaalassa käyntiäni.





Ihosairaalasta sain Bemetson 0,1 % kortisoonivoidekuurin iholle. Ohjeet voidella kerran päivässä suihkun jälkeen iltaisin kahdesta kolmeen viikkoa iho kauttaaltaan muualta paitsi kasvot. Päänahkaan, joka myös oli rakoilla sain Locoid Crelo 0,1 % emulsion. Olin rasvannut ihoani liian tuhdilla rasvalla (Locobase + Locobase Repair) ja siirrytiin CeraDerm öljyyn.

Näillä kolmella tuotteella alkoi ihoni parantua. Jo ensimmäisenä yönä sain nukuttua paremmin ja ihoni alkoi parantua nopeaa vauhtia. Tässä kuva ihosta kahden päivän hoidon jälkeen.

Tässä alla kuva kun hoitoa oli jatkunut hieman yli viikko.

Tässä alla kuva käsestäni, kun hoitoa takana kuukausi. Iho alkoi olla muualtakin jo kunnossa.

Näillä kolmella tuotteella sain ihoni kuntoon noin kolmessa-neljässä viikossa. Ainut alue, joka ei ota parantuakseen on päänahka. Sitä pitää aina aika-ajoin hoitaa emulsiolla.
Nyt olen siirtynyt HUS:in Iho- ja allergiasairaalaan jatkotutkimuksiin. Vielä ei ole selvinnyt mikä saa ihoni tulehtumaan ja urtikarian aikaiseksi.
Lisäksi sain kutsun HUS:in ravitsemusterapeutille ja aloitamme tammikuussa 2020 tehtävien uusien tutkimusten jälkeen siedätyshoidon sekä erittäin rajoitetun ruokavalioni purun. Tästä siedätyksestä ja ruokavalion purkamisesta teen sitten ihan erillisen päivityksen.