MITÄ TEKEMISTÄ MARGARET ATWOODILLA ON MYSLINI KANSSA?

Olen viihdyttänyt itseäni tänä viikonloppuna katsellen kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin Youtube haastatteluja, sillä haluan oppia paremmaksi tarinankertojaksi. Yhdellä videolla hän sanoi näin ”Tyhjä paperi on mahdollisuus”. Tämän kuultuanI oivalsin jotain. Koen saman tunteen aina kun edessäni on uusi haaste ruokarajoitteisilta. Edessäni on ”tyhjä paperi” ja suunnaton mahdollisuus saada aikaan jotain mikä ilahduttaa haasteen antajaa.

Miten Margaret Atwood liittyy mysliini?

Helppo ja monikäyttöinen mysli on ollut haastelistallani jo pitkään. Sellainen mysli, jota voisi käyttää moneen eri tarkoitukseen. Jogurtin kanssa, energiapatukkana, juustokakun pohjana, salaatin lisukkeena jne.

Kuinkahan monta erilaista tahnaa, mysliä ja aineiden myllerrystä olen kokeillut ja epäonnistunut saadakseni aikaan nopean ja helpon aineiden sinfonian. En tietenkään tyypilliseen tapaani ole laskenut näitä epäonnistumisia vaan ajatellut, että eiköhän se joskus onnistu.

Sain inspiraatiopotkun Margaretin tyhjästä paperista ja ajattelin, että kokeilen vielä kerran tätä monitoimista myslihaastetta ja lähden tyhjästä paperista liikkeelle. Keräsin täältä siskon poikani kaapeista raaka-aineita pöydälle ja aloin sekoittamaan niitä. Ei mitään juonta taustalla, vaan tyhjä kulho.

Ensin valitsin taatelit, sillä niistä saisin makeutta ja ”liimaa” mysliini. Liiskasin taatelit tasaiseksi massaksi. Sitten löysin Suomesta tuomani riisimurot ja auringonkukansiemeniä. Mittasin ne tehosekoitajaan ja jauhoin hienoksi. Seuraavana jääkaapin uumeniin ja sieltä löytyi goijimarjat sekä kuivia karpaloita. Seuraavaksi ajattelin, että tarvitsen hieman suolaisuutta joukkoon ja valitsin himalajan suolan.

Näistä yksinkertaisista aineista syntyi massa, joka taipuu moneen. Mistä tiedän? Kokeilin myslipatukaksi, jogurtin kaveriksi ja sorbettikakun pohjaksi. Jokaisessa massa toimi loistavasti. Makua voi muunnella käyttämällä eri marjoja, kuivahedelmiä sekä mausteita kuten vaniljaa, kaakaota, chiliä tai kookosta. Omat rajoitteet huomioiden. Jos et pysty käyttämään riisimuroja, niin voit kokeilla tehdä tämän saman massan vaikkapa popatuista amaranteista, maissi- tai tattarimuroista.

MYSLI NIMELTÄ MARGARET

Resepti: Helena Kemppainen

Raaka-aineet:

  • 8 pehmeää kivetöntä taatelia
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 2 dl riisimuroja (luontaisesti gluteenittomia)
  • 0.5 dl kuivattuja gojimarjoja
  • 0.75 dl kuivattuja karpaloita
  • hyppysellinen himalajan suolaa

Valmistusohje:

  • Liiskaa taatelit pehmeäksi tahnaksi.
  • Mittaa auringonkukansiemenet, suola ja 1 dl riisimuroja tehosekoittajaan ja aja jauheeksi.
  • Lisää jauhe taatelien joukkoon ja vaivaa  lempein käsin yhteen. Lopputulos on muruinen taikina.
  • Lisää joukkoon kuivatut marjat ja jatka lempeää vaivaamista. Lopputulos on edelleen muruinen taikina.
  • Lisää viimeisenä 1 dl riisimuroja ja sekoita käsin, kunnes riisimurot tarttuvat muuhun taikinaan. Pyri tekemään tämä niin, että murot eivät pahasti rikkoonnu. Näin koostumus on kivan rapea.

Voit  muovata tästä myslipatukoita, palleroita tai taputella juustokakun pohjaksi.

Yksi toinen asia jäi mieleen Margaretin haastatteluista. Hän on omien sanojensa mukaan erittäin huono pilkkujen ja pisteiden kanssa, sekä oikeinkirjoituksessa. Lohduttavaa, meillä on sama vika! Hänellä kylläkin on editori, joka korjaa tekstin, minulla ei. Joten laitetaampa tämä unelmien laatikkoon. Joku päivä minunkin tekstini joku editoi ja lukijani ei tarvitse olla häiriintynyt kirjoitusvirheistä.

Tässä kuvia siitä miten mysli syntyi ja mihin kerkesin tätä kokeilemaan.

Jogurtin lisuke8Jogurtin lisuke1jogurtin lisuke6Jogurtin lisuke7Jogurtin lisuke4Jogurtin lisuke3Jogurtin lisuke5Jugurtin lisuke2Jogurtin lisuke10Jogurtin lisuke9

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s