Hei Kaisa,
huutelin uusien haasteiden perään RuokaRajoitteiset Face-ryhmässämme ja tulihan niitä oikein roppakaupalla. Kerkesit ihan ensimmäisenä toivoa 2veelle sämpylöitä. Kerroit, että hänelle sopivia raaka-aineita ovat vain riisijauho, ruisjauho, psyllium, sooda, parsakaali, ruusukaali, kyssäkaali ja kvinoa. Utelin hieman lisää ja löytyi kuin löytyikin vielä öljyt, sokeri ja suola.
Näillä sitten lähdin kokeiluun. Unohdin aivan, että olit toivonut sämpylöitä ja teinkin pieniä leipäsiä. Toivottavasti näille myös on käyttöä teillä. Olen allerginen ruisjauhoille, joten riisijauhot olivat ainut jauho, mitä pystyin tähän reseptiin käyttämään. Lisäksi toivon, että teiltä löytyy läheltä Semperin riisimuroja, sillä ne antavat kivan rakenteen ja suutuntuman näihin leipiin.
Saa nähdä mitä teidän 2vee on näistä mieltä. Hän oletettavasti on syönyt ennenkin parsaa, joten maku on tuttu. Minusta se antoi kivan vivahteen, joten näitä teen jatkossa myös itselleni.
2-VEEN PARSAKAALILEIPÄSET
Resepti: Helena Kemppainen
Raaka-aineet:
- 34 grammaa tuoretta parsakaalia (yksi oksan pala)
- 1 dl vettä
- 0.5 – 1 tl suolaa
- hyppysellien sokeria
- 0.5 dl auringonkukkaöljyä
- 0.5 tl psylliumia
- 0.5 tl ruokasoodaa
- 1 dl riisijauhoja
- 2 dl gluteenittomia riisimuroja (Semper)
Valmistusohje:
- Pese parsakaali ja kypsennä sitä mikroaaltouunissa 2 minuuttia.
- Paloittele parsakaali tehosekoittimeen.
- Lisää mukaan vesi, suola, sokeri ja öljy. Sekoita tasaiseksi, jotta koko parsakaali on hyvin pilkkoutunut nesteen joukkoon ja isoja paloja ei ole näkyvissä.
- Kaada seos leivontakulhoon ja lisää siihen jauhot sekä psyllium. Vatkaa voimakkaasti vähintään 2 minuuttia.
- Lisää lopuksi riisimurot ja sekoita tasaiseksi massaksi.
- Kuumenna uuni 250 C asteeseen.
- Muotoile massasta pieniä leipäsiä ja lado ne leivinpaperille uunipellille.
- Laita leipäset uuniin ja laske samalla lämpötilaa 200 C asteeseen.
- Paista noin 10 minuuttia tai kunnes ovat päältä hieman ruskistuneet. Leipäset ruskistuvat paremmin alapuolelta, sillä niistä valuu hieman öljyä paistaessa.
- Tarjoile lämpimänä. Aikuisen makuun sirottelin leipäsille vielä hieman sormisuolaa ja tykkäsin niistä kovin.
Toivottavasti nämä maistuvat ja teille saatiin uusi leipäresepti. Sämpylät jäävät vielä hautumaan ja jos oivallan miten saan sellaiset aikaan, niin laitan viestiä.
Hauskaa loppuviikkoa teille ja oikein mukavia leipomishetkiä.
Lämpimin terveisin,
Helena
Tässä vielä kuvia miten homma eteni.