Mallorcan siitepölypakoreissullani oli helppo olla erossa valkoisesta sokerista. Syy siihen oli, että en uskaltanut syödä makeita leivonnaisia tai muita herkkuja mitä oli tarjolla, sillä pelkäsin niiden sisältävän jotain mille olen allerginen. Matkalla olo ja iho paranivat nopeaa vauhtia ja tässä kuvassa olen ollut reissunpäällä hieman yli viikon. Lämpö, kosteus ja (valkoinen)sokerittomuus ovat iholleni ja keholleni avaintekijöitä.
Olen aina välillä pidemmän ajan ilman sokeria ja sen huomaa aika nopeasti kehostani. Paino putoaa ja olo on huomattavasti virkeämpi. Aikaisemmasta kokeilustani olla erossa valkoisesta sokerista kirjoitin helmikuussa 2017. Sen jälkeen on ollut aina pieniä totaalisia valkoinen sokeri poissa jaksoja ja nyt jälleen yksi niistä. Käytän termiä valkoinen sokeri, sillä onhan hedelmissäkin sokeria, mutta se jotenkin tuntuu sopivan minulle paremmin. Tähän ruokavalioon kuuluu myös täysjyväjauhot, jotka eivät ole niin tärkkelyspitoisia, kuin vaaleat.
Tein tänä aamuna extra-hyvän ja paksun pirtelön. Huomaat reseptistä, että siinä on sormisuolaa. Miksi? Ruoka on minusta onnistunutta, kun siinä on täydellinen happaman, suolaisen ja makean tasapaino. Mikäli tykkäät toisenlaisesta yhtälöstä, niin voit säätää tätä reseptiä mieleisesi mukaan. Lisätä happamuutta esimerkiksi valitsemalla marjoiksi puolukat tai mustaviinimarjat. Makeutta lisäämällä jonkun makean hedelmän tai lisää taateleita. Suolaa lisäämällä sitä maun mukaan.
LUSIKOITAVA AAMUPIRTELÖ
Raaka-aineet:
- yksi tuore ja kypsä avokado
- 3 tuoretta taatelia
- 1 dl mustikoita (sekä tuoreet, että jäiset käy)
- 1 rkl kookosöljyä tai jotain muuta haluamaasi öljyä kuten hamppuöljy
- 0.25 dl auringonkukansiemeniä
- 1 dl maustamatonta jogurttia
- 1 tuoreen limen mehu
- 1.5 dl 100% appelsiini/kreippimehua (Good Morgon)
- hyppysellinen sormisuolaa
Valmistusohje:
- Halkaise ja ota avokadosta kivi pois. Kaavi avokadonliha suoraan tehosekoittajan kulhoon.
- Mittaa kaikki muut aineet tehosekoittajaan.
- Sekoita kunnes paksua pirtelöä.
- Annostele ja nauti.
Jos olet kiinnostunut aiheesta enemmän, niin olen kirjoittanut listaa siitä millä korvata valkoinen sokeri.
Iltapäivällä tein jäännöspirtelöstä välipalan laittamalla siihen leipäjuustokuutioita ja Arlan homogenoimatonta luomukermaa. Muuta en ole tänään vielä syönyt ja kello on jo yli viisi illalla. Herännyt olen klo. kuuden aikaan aamulla, joten hyvin tällä on päivän nälättä jaksanut.
Saa nähdä kauanko tämä kestää, sillä leipominen sokerilla on heikkouteni. Mutta parempi yksi päivä ilman valkoista sokeria, kuin ei mitään!