SUKLAAMUNKKI SUSALLE

on

Hei Susa,

vihdoinkin olen onnistunut tekemään jotain, joka sopii ruokavalioosi. Toivoit yli vuosi sitten, että tekisin sinulle kakkureseptin, joka olisi sokeriton ja ei sisältäisi viljoja eikä tärkkelystä. Sinulle sopii maitotuotteet ja kananmunat hyvin ja niitä näissä suklaamunkeissa onkin.

Suklaamunkki10

Olet kertonut minulle aiemmin, että et kaipaa makeutta ja näissä suklaamunkeissa ei ole lisättyä sokeria ollenkaan. Ei myöskään sokereita itse raaka-aineissa. Nämä voi toki maustaa esimerkiksi stevialla, jos makeutta kaipaa. Minulle sokeri ei ole kielletty, joten kuten artikkelin pääkuvasta huomaat sokeroin ne kevyesti pinnalta.

Haasteenani on ollut miten ihmeessä teen kakun (muun kuin raaka-, smootie,- tai hyytelökakun) ilman jauhoja. Tänään ajatus loksahti paikoilleen! En ollut aiemmin hoksannut käyttää jauhoina Pofiberiä ja kaakaojauheen yhdistelmää. Nyt kun olen onnistunut tekemään näitä suklaamunkkeja sinulle, niin tiedän miten saan aikaan kakkumaisen rakenteen ilman perinteisiä luontaisesti gluteenittomia jauhoja. Eli eiköhän se kakkukin sieltä joku päivä synny.

Nämä suklaamunkit pysyivät paistaessa todella kauniina ja pinnasta tuli rapea. Maku muistuttaa 97% suklaata. Sisältä nämä ovat kakkumaisia, joten käyvät jälkiruokakakusta. En ole testannut näitä vielä voikreemin, kermavaahdon, marjojen tai muiden vähäsokeristen kastikkeiden kanssa, mutta sinulla on varmasti ideoita mikä näiden kanssa sopisi parhaiten.

SUSALLE SUKLAAMUNKIT

Resepti: Helena Kemppainen

Raaka-aineet:

  • 1 huoneen lämpöinen kananmuna
  • 0.5 dl Arlan luomukermaa
  • 60 ml Pofiber-perunakuitua
  • 30 ml tummaa suklaajauhetta (Van Houten)
  • 0.5 tl leivinjauhetta sekoitettuna 1 tl Pofiber-perunakuitua
  • mieleisesi mausteet kuten sitruuna ja vanilja.
  • kookosrasvaa paistamiseen

Valmistusohje:

  1. Riko kananmuna kulhoon ja lisää joukkoon kerma. Vatkaa sekaisin.
  2. Lisää perunakuitu ja vatkaa jälleen.
  3. Lisää kaakaojauhe ja sekoita jälleen hyvin tasaiseksi massaksi
  4. Sekoita leivinjauhe 1 tl perunakuitua ja lisää massaan. Sekoita tasaiseksi.
  5. Voitele kädet kookosöljyllä ja tee taikinasta kiinteitä palloja, jotka ovat läpimitaltaan noin 2 cm.
  6. Kuumenna kookosrasva ja paista munkkipalloja noin 1-2 min, kunnes ovat kypsiä.
  7. Nosta kattilasta valuttamalla ylimääräinen rasva pois.
  8. Anna jäähtyä ja tarjoile mieleisten lisukkeiden kera.

Toivottavasti nämä sopivat sinulle Susa ja pahoittelut, että olet joutunut näin kauan odottamaan, että saan sinulle tehtyä ruokavalioosi sopivan herkun.

Lämpimäisterveisin,

Helena

Suklaamunkki1Suklaamunkki2Suklaamunkki3Suklaamunkki4Suklaamunkki6Suklaamunkki8Suklaamunkki9

Suklaamunkki10Suklaamunkki11Suklaamunkki12

 

 

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s