Aloittaessani bloggaamisen maaliskuussa 2016 käytin hurjasti aikaa siihen, että etsin tietoa siitä mikä tekee blogista mielenkiintoisen ja bloggarista kiinnostavan. Olin seurannut pitkään Abigail Ahernin työskentelyä. Ilahduin, kun hän julkaisi artikkelin TIPS FOR WOULD-BE BLOGGERS. Erityisesti mieleeni jäi, että on oltava aidosti kiinnostunut siitä mistä bloggaa.
Lisäksi saimme somelähettiläinä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kautta viime syksynä bloggaamiseen liittyvää koulutusta Puutalobabyltä. Tästä jäi mieleen, että blogin on välitettävä kuva siitä, että sen takana on aito ihminen. Kirjoitusten ja kappaleiden on oltava selkeitä ja helposti luettavia.
Näillä ja monilla muilla oppimillani eväillä lähdin yhä innostuneempana bloggaamaan. Onhan minulla aito intohimo kehittää reseptejä erittäin vaikeasti allergisille. Oli jotain mitä halusin kertoa ja jakaa muiden kanssa.
Halusin myös itse oppia ja niinhän siinä on käynyt. Tiedän nyt huomattavasti enemmän erityisruokavalioista ja ruoasta kuin vuosi sitten. Esimerkiksi tänään opin, että paprikajauheessa on usein karmiinia, joka on punainen elintarvikeväri E-120, jolle olen allergisoitunut. Olenkin ihmetellyt miksi jauhe kutittaa ja keitetty tai paistettu paprika ei.
Tänä kesänä sain vloggaamiseen liittyvää koulutusta Sennuralta ja innostukseni heräsi pienten videoiden tekoon. Myös tyttäreni Krista opetti minua editoimaan minielokuvia. Nyt sekä bloggaan, että vloggaan. Näin pystyn selkeyttämään sisältöäni vielä enemmän.
Olen huomannut, että on kaksi asiaa, jotka ovat sosiaalisessa mediassa olleet minulle tärkeitä:
Ensimmäinen on aito LÄSNÄOLO – Huomasin, että Facebook on minulle sopiva foorumi ja siellä on muita ruokavalionsa kanssa taistelevia. Vierailin useilla aiheeseen liittyvillä sivulla, mutta huomasin, että kaikissa eivät bloggarit ole tervetulleita, joten perustin RuokaRajoitteiset. Kuukausi sitten avasin englanninkielisen FoodRestricted sivuston, joka on vasta rääpäle, mutta kunhan siihen on aikaa panostaa saamme varmasti kansainvälisiä vertaisia. Olen päivittäin läsnä näissä ja muutamissa muissa ryhmissä kuten Allergialiiton Facebook-sivut. Vierailen säännöllisesti monilla ruokaan ja juomaan liittyvillä sivustoilla. On helppoa olla läsnä, kun on itse aidosti kiinnostunut aiheesta. Näinhän se Abigail totesi!
DIALOGI – Kun kanavan löytää, niin on aloitettava dialogi ja autettava muita yhteisen kiinnostuksen ja tiedon lähteille. Tähän kuluu päivittäin useita tunteja ja se on erittäin kiehtovaa ja palkitsevaa. Saan valtavat kiksit, kun saan jutella muiden kanssa jokapäiväisistä ruokarajoitteista. Näinhän se Puutalobeibi mainitsi, ole aito ihminen ja näytä se kuka olet!
Tänään koen suurta ilon tunnetta siitä, että me olemme RuokaRajoitteisissa aidosti toisillemme läsnä ja käymme sosiaalisen median kautta dialogia. Koska dialogi on ollut koko kevään niin antoisaa, olemme päättäneet kokoontua livenä 19.8. Uskon, että tämä henkilökohtainen tapaaminen vie meidät vielä lähemmäs toisiamme. Laitan kokoontumisesta lisätietoa lähipäivinä.
Odotan innolla tapaamistamme!
Terveisin, Helena