VINKKEJÄ VILJA-ALLERGIKOLLE

on

Istun nojatuoliini ja otan läppärini esiin. Sitten matkustan ajassa taaksepäin, reilut parikymmentä vuotta.

Kun vilja-allergia diagnoosin saa, niin harva tietää millä tavalla elämä tulee muuttumaan. Oma matkani oli rankka, sillä tietoa oli vähän ja sitä vähemmän tuotteita, joita oli tarjolla. Keliakia oli jo tunnettu, mutta että aikuisella olisi vilja-allergia. Sehän oli lasten ”tauti”.

Mitä nyt syön?

Mitä ihmettä, enkö voi enää syödä ihan mitä vaan? Tietoisuus iski tajuntaan ja elämä tuntui kovin epätodelliselta. Vaikka olin ollut yliherkkä monelle muulle asialle, niin mitä, enkö saanutkaan enää leipoa leipää????? Olin ollut intohimoinen leivän ja leivonnaisten leipoja. Jonkin ajan kuluttua ei minun tehnytkään mieli leipoa leipää, sillä nyt tiesin mistä pienet vesikellot käsissäni ja nokkosihottuma reisissäni johtui. Mutta entä ruisleipä, mämmi, pulla, korvapuusti, croissantit……apuva!

Seisoin kaupassa hyllyjen välissä ja huomasin, että on vain alettava lukemaan niitä tuoteselosteita. Nykysin tiedän, että on luettava myös hiuslakkapullojen etiketit. Kaikki mitä suuhunsa tai ihollensa laittaa saattaa sisältää vehnää.

Palaan takaisin tähän päivään ja tunnen suurta halua auttaa muita, jotka ovat saaneet saman diagnoosin. Tämä kirjoitus saattaa ilahduttaa myös pitkän matkan konkareita, sillä on hyvä huomata, että on ollut muita samassa tilanteessa olevia.

Mihin kannattaa varautua, kun saa kuulla olevansa vilja-allergikko?

  1. Paino saattaa nousta tai laskea. Minulla paino ensin laski, sillä tuntui, että ei ollut mitään syötävää. Sitten markkinoille tuli valmiita leipiä, joissa oli aivan liikaa energiaa, rasvoja ja sokeria ja paino alkoi nousemaan. Kunnes opin syömään itselleni sopivia tuotteita. Nykyisin teen suurimman osan ruoasta itse ja siten on helpompi myös seurata omaa painoa. Jos ostat kaupasta, niin kannattaa katsoa mikä on tuotteiden energiamäärä. Mitä enemmän tärkkelystä, sitä lihottavampia tuotteet yleensä ovat.
  2. Mukavana yllätyksenä saattaa tulla, että jos et aikaisemmin sietänyt maitoa, saattaa vatsa eheytyä niin, että alat sietämään maitoa. Minulle kävi näin ja se oli ilouutinen.
  3. Viljaton ruokavalio saattaa aiheuttaa sen, että et saa ruokavaliostasi tarpeeksi kuituja, joten ole niiden suhteen tarkkana. Lisää ruokavalioosi kuitupitoisia ruoka-aineita kuten kasvit ja vihannekset.
  4. Viljaton ruokavalio saattaa myös aiheuttaa sen, että et saa ruokavaliostasi kaikkia vitamiineja ja hivenaineita. Olen ihan viime aikoina alkanut ymmärtää niiden vaikutuksen, sillä minulla oli onni saada itselleni neuvoja. Täällä aiheesta lisää.
  5. Saatat tuntea väsymystä, ärtymystä ja mielialan vaihtelua. Kun ruokavalio muuttuu ja tuntuu, ettei löydä mitään itselle sopivaa syötävää, niin ei ole ihme, että se alkaa harmittaa. Silloin kannattaa liittyä johonkin itselle sopivaan vertaisryhmään, esim. RuokaRajoitteiset. Allergia- ja astmaliitosta saa myös tukea ja neuvoja uuteen tilanteeseen.
  6. Sinun kannattaa varautua siihen, että ALAT VOIDA FYYSISESTI PAREMMIN! Tämä kannustaa jatkamaan uudella ruokavaliolla.

Muutamia muita vinkkejä, jotta matkasi olisi helpompaa:

  1. Ota rohkeasti yhteyttä lähikauppasi henkilökuntaan ja pyydä heitä opastamaan sinua kaupassa. He ovat siellä iloisia, että haluat ostaa heidän tuotteitansa. Jos et löydä jotain tuotetta kaupastasi, niin on myös paljon nettikauppoja, joista saa itselle sopivia tuotteita ja jauhoja.
  2. Lue kaikki etiketit huolellisesti. Vehnää voi olla mm. hiuslakassa. Opin tämänkin kantapään kautta.
  3. Tee kunnon siivous keittiössäsi ja poista kaikki kielletyt ruoka-aineet. Näin mielitekoa ei tule poiketa terveellisestä ruokavaliostasi.
  4. Vaikka et olisi koskaan leiponut tai laittanut ruokaa, haluan kannustaa sinua kokeilemaan. Kun noudattaa ohjeita ja pyytää toisilta apua, niin varmasti onnistuu. Ei kannata lannistua, jos ensimmäinen leipä tai pulla ei onnistu. Harjoitus tekee kaikessa mestarin. Tiedän mistä puhun. Olen heittänyt satoja epäonnistuneita tuotoksia roskiin.
  5. Kun lähdet ulos viihteelle, niin älä välitä siitä, vaikka joku kommentoisi sinun olevan ”nipo”, kun kyselet tarkkaan mitä missäkin ruoka-annoksessa on. Olen oppinut matkan varrella olemaan yhteydessä ravintoloihin etukäteen ja juttelemaan kokkien kanssa. Heistä on ihanaa, kun tietävät ennakkoon, että olet tulossa. Kun olet saanut itsellesi sopivaa ruokaa, muista kiittää keittiötä ja kokkia. Moni heistä ei koskaan saa positiivista palautetta ja tämä kannustaa heitä palvelemaan allergikkoja aina vain paremmin.

Jos olet konkarilukija ja sinulla on jo monta vinkkiä takataskussasi, niin kirjoita niitä kommenttiketjuun. Siitä saattaisi olla iloa niin monelle. Uusilta diagnoosin saaneilta haluaisin kuulla mitä tuntemuksia sinulla on juuri nyt ja millaista apua tarvitsisit?

Ruokarajoitteisin terveisin, Helena

 

 

 

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s