NYT HANNAN PULLA ONNISTUI!

on

Kirjoitin eilen Hannalle, että otan vastaan hänen haasteensa. Aion kokeilla saanko aikaiseksi pullan, joka on pehmyt sisältä ja sopivan rapea päältä.

EI SYNTYNYT PULLAA EILEN, MUTTA TOISIN KÄVI TÄNÄÄN!

Eilisestä pullasta tuli sämpylän makuinen tekele, jonka reseptiä en kelpuuta tänne blogiini. Teen tänään testitaikinan numero kakkosen. Hylkäsin eilisen reseptin kokonaan ja aloitan ihan uudella ajatuksella.

Hannahan kuvasi toivettaan näin:

Minulle ei käy vehnä, ohra, kaura, ruis, tattari, peruna, bataatti, maissi, soija, maitotaloustuotteet….. Jauhoina käytän yleensä riisiä, hirssiä ja mantelia. Psyllium ja ksantaani käyvät myös. Teff ja durra vielä kokeilematta, että pystynkö käyttämään.

Maidon tilalla voin käyttää kookosmaitoa, riisimaitoa ja mantelimaitoa.

Kysyin eilen illalla häneltä tarkennuksia ja hänelle käy kananmunat ja tapiokatärkkelys, joten tänään laitan niitä kumpaakin mukaan. Kananmuna ja tapiokatärkkelys molemmat ovat kuohkeutta ja rapeutta antavia. Eilisestä taikinasta jätin ne pois.

Tässä mitä tämän päivän pullaan meni aineita:

  • 1/2 dl lämmintä vettä
  • 7 g hiivaa
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl riisijauhoja
  • 2 dl + 3 rkl tapiokajauhoja
  • 3 dl durrajauhoja
  • 1.5 dl kookosjauhoja
  • 1 tl ksantaania
  • 1.5 tl psylliumia
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1.5 dl paksua kookosmaitoa tai kookoskermaa
  • 1/2 tl soodaa
  • 3 kananmunaa
  • 50 g kasvismargariinia

Tänään syntyneessä taikinassa ja pullissa on aika monta työvaihetta, joten tämä resepti ei ole herkkähermoisille!

Lisäksi huomautan, että pullat ovat pehmeitä samana päivänä syötyinä. Jos haluat säilöä pullaa pidemmäksi aikaa, niin pakasta heti, kun ovat jäähtyneet. Pakkasesta ottamisen jälkeen lämmitä mikrossa.

Kokeilin säilyttää pullaa muovikelmussa yön yli ja sellaisenaan rakenne oli jo minun makuun liian kuiva ja kakkumainen. Kuitenkin, kun laitoin sen 20 sekunniksi mikroon, oli se jälleen pehmyt ja pullamainen.

Verrattuna vehnäpulliin, on näiden pullien väri tummempi ja se johtuu durrajauhojen väristä.

Tee näin:

  1. Mittaa kulhoon kookoskerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa hyvin.
  2. Mittaa kaikki muut kuivat aineet paitsi kookosjauho erilliseen kulhoon ja sekoita.
  3. Mittaa 0.5 dl lämmintä vettä, kuivahiiva ja 1 rkl sokeria kolmanteen kulhoon ja sekoita niin hyvin, että hiiva ja sokeri sulavat.
  4. Sulata margariini.
  5. Riko kananmunat erilliseen kulhoon.
  6. Lisää kananmunat vaiheen 1 seokseen. Vatkaa hyvin.
  7. Lisää seokseen jauhoseosta noin 1 dl ja vatkaa jälleen hyvin.
  8. Lisää toinen noin desi jauhoja ja nyt aloita sekoittaminen, ei enää vatkata.
  9. Lisää seokseen käymisprosessin alkanut hiivaneste.
  10. Lisää hiljalleen kaikki kuivat aineet paitsi kookosjauho ja sekoita. Saat aikaiseksi löysän taikinan.
  11. Sirottele taikinan päälle tapiokatärkkelystä ja laita kulho lämpimän vesihauteen päälle noin 20 minuutiksi, joka jälkeen sekoita taikinan sisään sen päällä oleva tapiokatärkkelys.
  12. Lisää taikinaan kookosjauho ja ala vaivata sitä ihan saman lailla, kuin perinteinen pullataikina. Huomaat kohta, että taikina ei enää tartu käsiin ja sitä on helppo vaivata. Vaivaa taikinaa ainakin 3 minuuttia.
  13. Laita jälleen taikina lämpimän vesihauteen päälle liinalla peittäen ja anna taikinan kohota noin 30 min.
  14. Voitele valurautainen paistinpannu tai jokin muu pyöreä uunivuoka.
  15. Jaa taikina kahteen osaan ja toisesta osasta pyöritä 11 palloa, jotka laitat valurautapannulle. Jos haluat tehdä näistä vaikka voisilmäpullia, niin laita voisilmä pullan keskelle tässä vaiheessa. Älä laita kylmää voita vaan lämmintä. Kylmä voi estää hiivan toiminnan ja pullat eivät kohoa niin hyvin.
  16. Jos teet alla olevan reseptin kookospullia, niin säästä loppu taikina niihin.
  17. Siirrä jälleen valurautapannu lämpimän vesihauteen päälle ja anna kohota noin 1.5 tuntia. Huomaat, että pullat alkavat olla kiinni toisissaan.
  18. Voitele kevyellä otteella pullat kananmunavalkuaisella ja sirottele päälle kevyesti kanelisokeria. Jos laitat liian painavan kerroksen kanelisokeria, niin pullat helposti lässähtävät.
  19. Paista +200 C uunissa, keskitasossa, noin 15-20 minuuttia, kunnes ovat kauniin ruskeita.
  20. Anna hieman jäähtyä, ennen kuin maistat ensimmäisen pullan.

Nämä pullat maistuvat hennosti durralle ja kookokselle. Näihin voi valuttaa päälle Amerikkalaiseen tapaan sokerikuorrutteen.

Nyt sitten siihen jännittävään osioon. Jaoin taikinan kahtia, joten mitä tapahtui sille toiselle taikinan puolikkaalle?

Mietin, että jotenkin tämä taikinan maku sopisi yhteen kanelin kanssa. Niinpä teemmekin Hannalle kanelikookosrullia.

Tähän tarvitset:

  • 50 g pehmyttä margariinia
  • maun mukaan kanelia
  • noin 1 dl kookos hiutaleita
  • noin 1 dl sokeria

Tee rullien sisus näin:

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään massaksi. Saa jäädä rakeiseksi.

Seuraava vaihe on kaulita loppu taikina levyksi ja tehdä näin:

  1. Jauhota leivinlauta riisijauholla ja nosta taikina kulhosta. Tee taikinasta suorakaiteenmuotoinen muutaman millin paksuinen levy. Varo, että taikina ei tartu pöytään.
  2. Ripottele kanelikookosrasvaseos levyn päälle ja rullaa pitkäksi pötköksi.
  3. Jaa pötkö 16 osaan ja asettele valurautaiseen paistinpannuun.
  4. Laita kohoamaan lämpimän vesihauteen päälle noin tunniksi.
  5. Voitele kananmunanvalkuaisella ja laita uuniin paistumaan keskitasolle +200 C asteeseen 14 minuutiksi tai kunnes on kauniin ruskea päältä.
  6. Tarjoile hieman jäähtyneenä, mutta vielä lämpimänä.

Näihin voi valuttaa päälle Amerikkalaiseen tapaan sokerikuorrutteen. Rullat eivät maistu enää niin paljon durralle, sillä kaneli-kookos-sokeri peittää suurimman osan mausta. Mielestäni paremmalta maistui kakkosvaiheen kaneli-kookos-ruullat. Tämän lähemmäs en ole vielä vehnäpullaa päässyt ja koskaanhan se ei tule sitä olemaankaan. Tämä kuitenkin maistui Taviksille ja sehän on se kriteerini, milloin jokin juttu on onnistunut.

Toivon tietenkin kaikkein eniten, että tämä maistuu Hannalle!  Kiitän sinua siitä, että haastoit minut. Tätä pullareseptiä ei olisi muuten syntynyt!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s