Skip to content

KOOKOSJAUHOT – Vinkkejä leipomiseen ja ruoanlaittoon?

Luontaisesti gluteenittomassa leivonnassa kookos tuli hitiksi muutama vuosi sitten, kun siitä alkoi tulla markkinoille jauhoja, maitoja, kermoja, öljyjä ja uusimpana tuttavuutena sokeri. Rakastan kookoksen makua ja siksi käytän sitä leivonnassa ja ruoan laitossa usein.

Aikaisemmin Suomessa kookosta oli saatavana vain hiutaleina ja kookospaistinrasvana. Lapsuuden muistoja onkin, kun äiti käytti munkkien leivonnassa vain kookosrasvaa, koska se oli huomattavasti maukkaampaa, kuin munkkirasva. Toisena muistona mieleeni tulee anoppini kookoskierrepullat. Ah! Ihania! Nyt huomaankin, että näitä pullia kaipaan ja taidankin kehittää niistä luontaisesti gluteenittoman version.

Mikä on kookos Wikipedian määritelmän mukaan:

Kookospalmu kuuluu palmukasveihin. Se kasvaa jopa 40 metrin pituiseksi ja on trooppisten seutujen puu. Kookospalmu tunnetaan sen hedelmästä, eli kookospähkinästä. Tätä pähkinää käytetään kookosjauhojen, maitojen, hiutaleiden, kermojen, sokerin ja öljyn valmistukseen. Mm. Aasialaisessa keittiössä sitä on kai käytetty iät ja ajat. Kookospähkinä ei ole nimensä mukaisesti varsinainen pähkinä vaan luumarjan kiviosa. Olen onnekas, koska en ole kookokselle allerginen.

Kookosjauhojen luonne ja leivottavuus on arvoituksellista!

Kookosjauhot ovat olleet minulle yksi vaikeimmin opittava jauho, koska ne käyttäytyvät usein hyvin ennalta-arvaamattomasti. Niitä on mahdoton käyttää suoraan vehnäjauhoreseptin vehnän korvikkeena tai jonkin muun luontaisesti gluteenittoman tai gluteenittoman jauhoseoksen korvikkeena. Nämä kokeilut usein päättyvätkin epäonnistumiseen. Olen oppinut sen todellakin kantapään kautta ja joutunut heittämään roskiin lukemattoman määrän lässähtäneitä kokeiluja!

Miksi oli vaikea oppia miten niitä käytetään?

Kookosjauho on erittäin kosteutta imevää jauhoa. Kesti aikaa ymmärtää tämä ja toinen seikka oli, että niissä ei ole sidosainetta.

Suosittelen kehittämään ihan uuden reseptin

Kaikessa mihin nykyisin käytän kookosjauhoja olen joutunut kehittämään kokonaan uuden reseptin. Käytän usein kookosjauhoja jauhoseoksessa.

Jos kuitenkin haluat kokeilla jotain vehnäjauhoreseptiä ja vaihtaa jauhot kookosjauhoon niin tässä vinkki:

Korvaa 1 dl vehnäjauhoja noin 2 ruokalusikallisella kookosjauhoja ja lisää taikinaan kaksin tai peräti kolminkertainen määrä kananmunia. Varoitan sinua ennalta – kokeilu saattaa päättyä epäonnistumiseen!

ESIMERKKEJÄ MITÄ IHANAA KOOKOKSESTA SAA AIKAAN

Bombolinit pullien taikinassa on suuri määrä kananmunia, joten kookosjauhot sopivat niihin hyvin yhtenä jauhoseoksen jauhoista. Kookoksen rakeinen suutuntuma ja hienostunut maku antaa  näille pullille oman sielunsa.

Kuten mainitsin kookosjauhot imevät paljon kosteutta ja kananmuna on oiva kosteuttaja ja lisäksi se toimii sidosaineena. Näissä pullissa kananmunia on peräti 4 kokonaista ja vielä yhden kananmunan keltuainen.

valmiit-bombolinit

Kookosjauhot sopivat loistavasti luontaisesti gluteenittomiin korppujauhoihin eli leivittämiseen ja kookosöljy paistamiseen, kuten tässä kookoskanassa.

kana1

Tässä suklaapeltikakussa on jauhoseoksena riisijauho, kookosjauho ja maissitärkkelys. Kookosjauho on jälleen mukana antamassa suutuntumaa, hienostunutta makua ja pehmeyttä. Jos se olisi tässä kakussa korvattu vaikkapa riisijauholla, niin kakku ei olisi niin pehmyttä vaan mielestäni resepti olisi jäänyt liian kovaksi ja kuivaksi.

img_45451

Luontaisesti gluteenittomassa leivonnassa onkin hyvä aluksi tutustua eri jauhojen luonteeseen ja täällä vinkkejä lisää.

Mitä jauhoja mihinkin taikinaan

Kookoskierrepullat jäivät kummittelemaan mieleeni, joten piipahdan anopilla hakemaan reseptin ja katson vääntyisikö se luontaisesti gluteenittomaksi.

Mikä on sinun lemppari jauhosi ja miten se käyttäytyy?

 

 

 

 

 

4 Comments »

  1. Tein tuossa viime viikolla porkkanakakkua ja kesken leipomisen muistin luottojauhoni cassavan loppuneen. Täytyi siis turvautua kikkailuun ja ihan hatusta yhdistelin kookos- ja riisijauhoja sekä maizenaa normaali kakkuohjeen jauhomäärän. Ei ole ikinä tullut niin mehevää ja ihanaa porkkanakakkua. Alkuperäinen ohje oli siis vehnäjauholla, mihin olin ajatellut vaihtaa vain cassavan tilalle.

    Tykkää

    • Tuo kuulostaa todella hyvältä yhdistelmältä. Jos vain haluat jakaa reseptin kaikkien iloksi, niin olisi mahtavaa. Perustin muuten juuri Facebookkiin ryhmän nimeltä RuokaRajoitteiset. Tervetuloa, jos kiinnostaa. Jos sinulla on oma blogi, niin siellä jaa jakaa omia päivityksiä ja ovat tervetulleita. Kiitos, kun jaoit tämän kokemuksesi kookosjauhoista.

      Tykkää

  2. I find coconut flour really tricky to bake with. Sometimes it doesn’t bind the ingredients together!
    I like to put it in my oatmeal or baked oats for a subtle flavour

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: