FIUDEN SITRUUNA BASILIKA HUMMUS

on

Tämä hummus on niin pehmeää ja maukasta. Jos olet hummuksen ystävä, niin uskoisin, että maistuu!

Tarvitset seuraavat raaka-aineet:

  • 3 x 240 g tölkkiä kikherneitä
  • 1 iso sitruuna
  • 1 iso valkosipuli, sellainen yksittäinen pyöreä pallukka, tai 4-5 valkosipulin kynttä
  • Kourallinen silputtua tuoretta basilikaa
  • 1/2 dl neitsytoliiviöljyä
  • 1-2 tl suolaa maun mukaan
  • pippuria oman maun mukaan, voi myös jättää pois
  • 1-2 rkl hunajaa oman maun mukaan
  • 1/2 dl herneiden lientä, jota oli säilykepurkissa

Tee näin:

  1. Avaa tölkit ja siivilöi niistä neste erilliseen kulhoon. Jos haluat tehdä marenkia kikherneiden nesteestä, niin se kannattaa säilyttää sitä varten.
  2. Laita kikherneet tehosekoittajaan.
  3. Raasta sekaan sitruunan kuori ja purista mukaan myös koko sitruunan mehu.
  4. Purista valkosipulinkynsi murskaksi.
  5. Lisää loput aineet teho sekoittajaan ja teho sekoita tasaiseksi tahnaksi.
  6. Laita kulhoon ja koristele mieleisesi mukaan.

Tässä pari kuvaa:

hummus1

hummus3

Tämä on aivan ihanaa käytettäväksi pita leipiin, takoihin, leivän päälle, lisukkeeksi tai syötäväksi salaatin kanssa. Basilika antaa tälle hummukselle hennon vihertävän värin, joka ei tullut oikein selvästi esille yllä olevassa kuvassa.

Bon Apetit!

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s