Selaan usein Pinterestiä ja nämä herkullisen näköiset BOMBOLONI pallerot ovat ilmestyneet näyttööni usein. Ovat italiaisten herkkumunkkeja, joiden sisään pursotetaan erilaisia kreemejä.
Löysin netistä useamman reseptin, joissa mainittiin, että bombolonit voi paistaa öljyssä tai uunissa. Päädyin paistamaan uunissa, sillä en jaksanut lähteä kauppaan öljyä hakemaan. Seuraavan kerran paistan öljyssä.
BOMBOLONI taikinassa käytetään paljon kananmunia ja niitä kohotetaan pitkä aika, jotta niistä tulee pehmeitä ja suussa sulavia. Sovelsin reseptiä gluteenittomaksi ja kohotin vain kerran. Ennen kohottamista voitelin ne vedellä, jotta pinta ei kuivu.
Koska oman versioni taikinan raaka-aineissa on ihan eri jauhot ja lempinimeni on Ini, niin nimesin nämä lopputuloksena syntyneet tekeleet BOMBOLINI palleroiksi. Munkki sanaa voi mielestäni käyttää vain öljyssä paistettuihin bomboloneihin.
BOMBOLINIPULLAT
Resepti: Helena Kemppainen
Raaka-aineet:
- 5 dl haaleaa vettä
- 14 g kuivahiivaa
- 1.5 ruokalusikallista psylliumia
- 2 tl suolaa
- (1 tl kardemummaa)
- 2 dl fariinisokeria
- 5 dl hienoja riisijauhoja (Risenta)
- 3 dl kookosjauhoja (Risenta)
- 2 dl perunatärkkelystä tai maissitärkkelystä
- 4 kokonaista kananmunaa ja 1 kananmunan keltuainen
- 150 g voita tai 1 dl rypsiöljyä
- 1 dl ranskankermaa
- jauhoja leivinpöydälle, kun leivot pyöreitä pullia, jotta taikina ei tartu käsiin ja pöytään
- vettä ja kananmunaa voiteluun
TÄSSÄ MITÄ TARVITSET SISÄLLE PURSOTETTAVAAN KREEMIIN
- 2 dl vispikermaa
- 125 g rahkaa
- 2 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- Vispaa kerma. Sekoita rahka, sokeri ja vaniljasokeri keskenään ja lisää vispatun kerman joukkoon rauhallisesti sekoittaen.
Tai jos pidät todella sokerisesta kreemistä niin:
- 2 dl vispikermaa
- 6 dl tomusokeria
- 100 g voita
- 1 tl vaniljaesanssia
- Sekoita huoneen lämpöinen voi ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon vispattu vispikerma. Laita jääkaappiin noin 30 min ja pursota vasta sen jälkeen.
Italiassa on hyvin monta erilaista kreemiä, joita BOMBOLONEIHIN pursotetaan, joten voit hyvin valita jonkin toisen kreemireseptin.
VALMISTA POMPOLINIT NÄIN:
- Mittaa kulhoon 5 dl haaleaa vettä, hiiva ja psyllium. Sekoita 3 min.
- Lisää joukkoon suola, kardemumma ja sokeri.
- Lisää seokseen vuorotellen jauhoja, kananmunia ja ranskankermaa. Jätä vähän vajaa puolet jauhoista sekoittamatta tässä vaiheessa. Jätä myös yksi kananmuna loppuvaiheeseen.
- Kun seos alkaa paksuuntua lisää joukkoon vähän sulatettu voi tai öljy.
- Lisää viimeiseksi kananmunan keltuainen ja loput jauhot.
- Vaivaa taikinaa noin 1-2 min.
- Taikina saa jäädä löysäksi.
- Nosta taikina hyvin jauhotetulle leivin laudalle ja muodosta siitä pötkö.
- Jaa pötkö noin 16 osaan.
- Pyöritä hyvin jauhotetuilla käsillä pyöreiksi pulliksi ja laita pellille leivinpaperin päälle.
- Voitele vedellä, näin pullat eivät kuivu kohotessa.
- Kohota pullia yksi tunti. Niiden pitäisi noin kaksinkertaistua.
- Voitele varovasti pullat kananmunalla juuri ennen uuniin laittamista. Varo tökkimästä pullia, jotta ne eivät lässähdä.
- Paista 200 asteen uunissa, keskiosassa, noin 15 min. tai kunnes kauniin ruskeita.
- Anna pullien jäähtyä.
- Tee lusikan varrella pullan keskelle syvennys ja varo puhkaisemasta pohjaa.
- Pursota pullan sisään kreemiä ja jatka pullan päälle kreemillä haluamasi kuvio.
- Koristele mieleisesi mukaan. Kuvan pullissa on kussakin yksi mustikka koristeena.
- Tarjoile tuoreena saman päivän aikana.
TAIKINA SAA JÄÄDÄ LÖYSÄKSI JA KANNATTAA KÄYTTÄÄ RUNSAASTI JAUHOJA KUN MUOTOILEE SITÄ PULLIKSI.
Taikinasta tuli pehmeitä ja kookoksen makuisia palleroita, joista seuraavat kommentit.
Lennu 5 v. ”Hyviä, etenkin kreemi”!
Tyttäreni 22 v. pyysi lisäämään reseptiin vähän lisää sokeria ja niin olen yllä olevaan reseptiin tehnytkin. Hän olisi kaivannut kardemummaa, mutta minä kun en sitä allergiani vuoksi voi käyttää, niin hänen oli tyytyminen ilman. Hän sanoi, että ovat muuten pehmeitä ja hyviä.
Toinen tyttäreni 23 v. sanoi, että pehmeitä ja hyviä ja hänen Karibialainen miehensä tykkäisi niistä, sillä niissä maistuu kookos ja niissä on kreemi. Hänelle lähti kotipakettiin tulijainen.
Kolmas tyttäreni 26 v. lähetti juuri terveiset kotoa. Sai tulijaisia Lennun mukana ja oli tykännyt pullista.
Mieheni tykkäsi niistä ja ei ollut mitään lisättävää. Hänestä vähempi sokeri oli ihan hyvä juttu. Hänenkin kommentti oli, että pehmeitä ja hyviä.
Oma mielipiteeni on, että olivat pehmeitä ja söin niitä heti kaksi. Tykkään kookoksen mausta ja mielestäni se sopi tähän taikinaan oikein hyvin.
Koskaan aikaisemmin eivät muut perheen ”tavikset” ole näin paljon pullastani tykänneet. Olenkin alkanut oppia, että on turha jäljitellä vehnäisiä leivonnaisia. Keskityn siihen, että ne ovat rakenteeltaan suuhun sopivia, maistuvat hyviltä ilman jäljittelyä ja niitä on hauska tehdä ja tarjoilla.
Uskon kyllä, että jos vain saan tämän taikinan onnistumaan paistettuna öljyssä, niin silloin ne ovat kuin BOMBOLONEJA!