KISU 5-V. LEIPOO SUKLAAKAKKUA

on

Kisu halusi tänään leipoa samaa suklaista peltikakkua, jota olin leiponut eilen Lennun luona. Neiti upposi hommaan täysillä ja sai aikaiseksi aivan yhtä makoisan kakun kuin mummo.

Sain valokuvattua pikkuleipurin touhut ja haluan jakaa sen kannustuksena muille isovanhemmille, äideille ja isille, että kyllä 5-vuotiaat osaavat.

Ensin mitattiin paksupohjaiseen kattilaan 200 g voita, 200 g leivontasuklaata, 2.5 dl vettä ja 3 dl fariinisokeria. Mummu avusti reseptissä ja yhdessä mitattiin aineet. Kisu hoiti kaiken muun.

img_44961

Seos kiehautettiin hellalla ja Kisu hämmenteli keitosta hitaasti, ettei vain kuuma liemi räiskynyt kattilasta kummankaan päälle.

img_44971

Seos laitettiin ulos jäähtymään ja jatkettiin muun taikinan valmistusta.

Sekoitettiin yhteen kuivat aineet, eli 2 dl riisijauhoja, 2 dl kookosjauhoja, 2 dl maissitärkkelystä, 1 tl suolaa, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa ja 2 rkl vaniljasokeria.

img_44981

Sitten sekaan heitettiin 4 ruokalusikallista tummaa kaakaojauhoa.

img_45001

Sitten oli aika yhdistää kuivat ja märät aineet – paitsi kananmunat.

img_45021

Taikina alkoi olla raskasta vaivata, joten tässä kohden Kisu pyysi hieman mummon apua.

img_45081

Saako maistaa? Totta kai, sanoi mummo 🙂 Leipurin on tiedettävä, miltä taikina maistuu!

img_45101

Nyt oli aika lisätä ranskankerma, jota laitettiin noin 1.5 dl. Ei haittaa, jos menee vähän enemmänkin. Mitattiin ronskisti ruokalusikalla.

img_45131

Kananmunat laitettiin sekaan viimeiseksi ja niitä tuli kolme kappaletta. Vähän jännitti miten kananmunan rikkominen onnistuu. Hyvin meni. Kisu rikkoi yhden ja mummu avusti kahden munan verran.

img_45161

Pitäähän leipurin myös tietää lisää taikinasta ja kananmunaa oli vähän myös tunnusteltava. Kisu sanoi, että piilottaa kananmunat taikinaan.

img_45181

Sitten vielä hyvä vatkaus ja taikina oli valmista.

img_45211

Kakku paistui uunissa noin 18 minuuttia. Kun kakkua oli maistettu päätettiin, että ensi kerralla paistetaan vain 15 minuuttia, ettei kuivu liikaa.

img_45251

Sitten tehtiin kuorrutus, johon tuli 4 dl tomusokeria, 6 rkl tummaa kaakaojauhoa, 6 rkl vahvaa kahvia ja 2 tl vaniljaesanssia.

img_45261

Hyvä sekoitus ja kuorrute oli valmis.

img_45281

Kuorrute laitettiin nopeasti kakun päälle, ettei kakku kerkeä jäähtyä. Muuten olisi ollut vaikea saada sitä levitettyä.

img_45321

Kisu halusi hieman nonparelleja koristeeksi, vaikkakaan ei kuulemma tykkää syödä niitä 🙂

img_45341

Haasteellisin kohta oli odottaa, että kakku jäähtyy. Noin 15 minuutin päästä oli jo leikattava ensimmäinen pala!

img_45451

Kisun lautaselle ensin!

img_45471

Näin Kisu leipoi ja leikkasi ihka ensimmäisen itse leipomansa kakun. Maistuisi varmaan muillekin :-).

img_45491

 

 

One Comment Lisää omasi

Osallistun mielelläni kanssasi keskusteluun, joten älä epäröi jättää viestiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s