Matkaan lähtiessäni mietin kuinka helposti Espanjasta löytyisi luontaisesti gluteenitonta syötävää hotelleista, ravintoloista ja kaupoista. Aikaisemmat kokemukseni olivat parin vuoden takaa Madridista, jossa vietin kuukauden. Silloin oli vielä aika haasteellista löytää ruokalistoja, joissa olisi merkintä eri allergeeneista.
Kun aloitin täällä ruoan metsästyksen, niin huomasin, että joko ajat ovat muuttuneet tai sitten Malagassa ollaan valveutuneempia, kuin Madridissa. Näinhän se olikin. Malagassa on aloitettu projekti, joka edistää keliaakikkojen mahdollisuuksia löytää sopivia ruokapaikkoja.
Kaupunki on loistava paikka ruokamatkailulle ja ehdolla tänä vuonna Espanjan gastronomia kaupungiksi. Kaupunkia kutsutaan Espanjan aurinkorannikon helmeksi ja olen ihan samaa mieltä. En olisi uskonut, että tämä rannikkokaupunki on niin kuin Madrid minikoossa ja lisäksi täältä löytyy aivan upea laatoitettu ja iltaisin valaistu rantabulevardi sekä hiekkaranta.
Alla olevassa kuvassa näkyy Malagan vanhan kaupungin kirkko myöhään illalla.
Olen yhdeksän päivän aikana löytänyt useita ravintoloita, joissa otetaan erittäin hyvin huomioon allergiani. Kokki on peräti kahdessa ravintolassa erityisesti käynyt luonani ja varmistanut, että saan sopivaa ruokaa. Pyytäessä löytyy usein englanninkielinen lista, jossa hyvin merkittyinä yleisimmät allergeenit.
Tässä vinkkilista siitä mikä helpottaa itselle sopivan ruoan löytymistä.
- Kannattaa ihan ensin kahlata nettiä ja katsoa mitä sieltä löytyy englanniksi hakusanoilla ”gluten free” ja kaupunki, johon on menossa. Löysin hakusanoilla gluten free Malaga tällaisen sivuston, josta saa paljon tietoa mitä koko maassa tapahtuu keliakian suhteen Spain Gluten Free . Tältä sivulta löysin tietoa siitä, että Malagassa on aloitettu projekti, joka edistää gluteenittomuuden huomioimista ravintoloissa. Jutusta löytyi linkki ja maininta mukana jo olevista ruokapaikoista. Huomasin kylläkin, että monissa tämän listan ulkopuolisissakin ravintoloissa ollaan jo asian suhteen valmiina palvelemaan.
- Seuraavaksi kannattaa opetella etukäteen miten kerron ravintolassa omista allergioista. Olen todella monelle asialle allerginen, joten opettelin sanomaan espanjaksi ”Minulla on paljon vaikeita allergioita” . ”Tengo un montón de alergias severas” . Samalla kun sanon näin teen vielä käsimerkin kaulalleni, josta tarjoilija huomaa, että jos syön jotain väärää, niin alkaa kurkkua kuristamaan. Lisäksi opettelin sanomaan ”ilman vehnäjauhoja” eli ”sin harina te trigo” tai ”ilman pähkinöitä jne. Kannattaa tehdä itselle lappu, josta nämä lauseet on helppo näyttää tai lukea.
- Kun ruoka tuodaan pöytään kannattaa vielä varmistaa, että se on itselle sopivaa. Espanjassa asiakas on ravintolalle todella tärkeä ja sellainenkin henkilö, jolla ei ole allergioita usein palauttaa ruoan keittiöön. Mikäli hän kokee, että ruoassa on joku ongelma. Olen täällä olon aikana jo palauttanut esim. kahvin, johon oli laitettu paljon kanelia päälle. Sanoin vain, että olen allerginen kanelille. Siedän sitä hieman, mutta en suuria määriä. Lisäksi olen palauttanut ruokalautasen, jonka reunalle oli laitettu pippuria. Olin pyytänyt annokseni ilman mausteita.
Viikon varrella tutustuin ystäväni kanssa Malagan ihanaan vanhaan kaupunkiin ja siellä oleviin ravintoloihin sekä nähtävyyksiin.
Tässä ensimmäisen yön hotellin aamupalakuvia. Voin suositella Petit Palace hotellin aamupalaa, sillä sieltä löytyi ainakin tällaiselle todella moniallergikolle syötävää sekä juotavaa riittävästi.
Tarjolla oli monenlaista maitoa, paljon hedelmiä, juustoja, leikkeleitä jne. Pyytäessä sain gluteenitonta leipää, joka tarjoilija toi pöytään lämmitettynä.
Lisäksi löysin vanhasta kaupungista kaksi erityisesti bio ja gluteenittomien tuotteiden kauppaa. En muistanut ottaa ylös osoitetta, mutta kun käyn siellä uudestaan, niin täydennän sen tähän juttuun.
Tarjolla oli huima määrä tuotteita ja englanninkielistä apua tuotteiden ostamiseen. Itselleni tarttui käteen mm. nämä:
Ensimmäiset viisi päivää täällä on ollut päivisin todella aurinkoista ja lämmintä. Iltaisin kannattaa ottaa mukaan villapaitaa ja kevyttä toppatakkia. Nyt on hieman sateista. Heti auringon esiin tultua, voi suunnistaa terassille.
Omalla terassilla otettu aamupalakuva.
Sanoisin, että tässä kaupungissa etsivä löytää varmasti allergiaystävällistä ruokaa ja juomaa.